Loviisan Kameraseuran syyskuun kuvaillassa vieraili Kymen Kamerat
Kuvailtaa lämmiteltiin Kymen Kameroiden Harri Jacksén esityksellä seuransa tulostimen käytöstä ja mahdollisuuksista käyttää tulostinta eri laatuisilla tulostinpapereilla. Harrilla oli mukana tulostusnäytteitä näistä papereista. Myös A2+ kokoiset tulostukset olivat mahdollisia.
Pyysimme vieraita arviomaan syyskuun kuvakisan kuvat:
Mustavalkoisten paperikuvien ”Kelo” sarjan arvioi seuraava arvovaltainen raati, jonka muodostivat: Tarja Kuittinen, Johanna Savolainen ja Virpi Aalto.
Digikuvien ”Ruoste” sarjan arvioi myöskin meritoitunut arvovaltainen raati, jonka muodostivat: Lars Häkkinen, Seija Blomberg ja Harri Jacksén.
Mustavalkoiset paperikuvat ”Kelo”
1. Kelo tunturin laella; Heikki Arola. Tausta on levollinen ja pääkohteesta löytyy runsaasti yksityiskohtia koko valööriskaalalla.
2. Missä toukka; Leif Rosqvist. Graafinen työ, keskialueella ei ole juuri sävyjä. Huumoria, ei noin kuivasta kohdasta taida syötävää löytyä.
3. Pystyyn kuollut; Ari Haimi. Tämä kelo on otettu Kotkassa näkötornin vierestä. Näin valaistuna se näyttää upealta. Ehkä sitä on kokeiltu rajata toisin mutta kuitenkin päädytty tähän ratkaisuun.
4. Edelfeltin mänty; Mikko Ojaniemi. Näyttää enemmän kelottuneelta kuin Porvoon Linnanmäen puuvanhus mutta kuvana upea.
5. Kelo; Mikko Ojaniemi. Kelo on taipunut monelle mutkalle, kunnes kuvaaja on tehnyt siitä hienon sommitelman.
6. Krokotiili; Harri Rantanen. Krokotiili mutta niitä taitaa olla kaksi. Toinen aukoo kitaansa taustalla, hieno sommitelma. Katsokaa veden verkkaista, polveilevaa liikettä!
Digikuvat ”Ruoste”
1. Greetings from London; Leif Rosqvist. Ford Thames Trader:eita valmistettiin vuosina 1957 – 1965. 1962 nokattoman rinnalle tuli myös nokallinen versio. Hyvin on ottanut ruostetta ja ansaitsee tässä kärkipaikan.
2. Ajan hampaan puraisema; Harri Rantanen. Ei tämäkään Fordson kalpene ruostumisessa edelliselle. Vanha se on, koska siinä ei ole edes kumipyöriä.
3. Kettingit; Jonna Räisänen. Tämä on kaunis sommitelma ruosteisista kettingeistä.
4. Renkaat; Antti Seppälä. Jo on vakka kantensa valinnut. Toukan linnuille suunnattu oranssi peloteväri on saanut seuraa ruosteisista kettingin lenkeistä. Nyt minua ei ainakaan napata!
5. Ruostuneena ja romuna. Heikki Arola. Valitettavan yleinen näky, taas on jäänyt romua luontoon.
6. Täysin palvelleet; Kari Veijalainen. Puhtaalla metallilla hapetusaste on 0. Sellaisia kirkkaita rautanauloja nämäkin ovat joskus olleet. Raudalla on muitakin hapetusasteita, jopa +6, kuitenkin tämä heksaferraatti, vihreä, ei pysty hapettamaan näitä kirkkaita nauloja nopeasti vaan pelkistyy huoneen lämpötilassa ruskeaksi +3 raudaksi vaikka kävisi ensin turkoosina +2 sulfaattina. Tämä ruskea +3 on pinnoittamattoman raudan hapetusasteista (kolmen elektronin vajaus) pysyvin tila. Kasa rautanauloja on hakeutunut tasapainotilaansa, näin luonnossa on tapana tehdä.
Seuraava kuvailta pidetään 29.10. klo 18.00 alkaen.
Digikuvissa kuvakisan aiheena on värillisissä tai mustavalkoisissa kuvissa ”Myrskyn jälkeen”.
Paperikuvissa kisan aiheena on värillisissä tai mustavalkoisissa kuvissa ”Meren jäällä”.
Molempiin sarjoihin voi osallistua kahdella kuvalla.
Heikki Arola
Voit katsoa kuvia isompana klikkaamalla niitä.
