Kuvailtojen satoa · Vuodet 2022 - 2023 · Maaliskuu 2022

Loviisan Kameraseuran maaliskuun kuvailta

Kuvakisan maaliskuun aiheina olivat mustavalkoisissa vedoksissa tai itse asiassa monokromaattisissa vedoksissa ”Isänmaa” ja projisoitavissa kuvissa ”Kosketus”. Tuntuiko mustavalkokuvien aihe ”Isänmaa” liian vaikealta, kun kuvia jätettiin arvioitavaksi ainoastaan 12 kpl.

Kuvat arvioi Harri Rantanen ja Marko Pellikka. He mieltyivät selvästi kuviin, joissa maisema oli keskeisellä sijalla.

Monokromaattiset vedokset, ”Isänmaa”

1. Aavasaksa, Heikki Arola. Suomessa on 27 virallista kansallismaisemaa, Aavasaksa on yksi niistä. Paras paikka ei ole kuvata näkötornista Aavasaksalta avautuvaa Tornionjokilaaksoa. Alempaa löytyy kallioisia kohtia, joissa puusto ei häiritse kuvaamista.

2. Haravankylä, Inkeri Kapari. Isänmaata voi kuvata myös täällä Loviisassa. Seepia sävyisessä kuvassa kylätie halkoo peltomaisemaa. Poutapilvet luovat kuvaan sopivaa jännitettä.

3. Loviisa, Inkeri Kapari. Tuttuun aiheeseen, Loviisan kirkko, on saatu erikoinen näkökulma. Nyt taustalla häämöttävä kirkko näyttää kauhua herättävältä Draculan linnalta.

4. Kotiin yövuorosta, Ari Haimi. Kuva on piristävä poikkeus maisemakuvaukselliseen tarjontaan. Se on yökuva ja siinä on ilmaperspektiivi. Kulkija jättää varjoja hajavalon vuoksi useaan suuntaan.

5. Koli, Heikki Arola. Kuvassa on yksi virallisista kansallismaisemista. Kuva on skannattu värinegatiivista positiiviksi ja muutettu kuvankäsittelyssä kolmesta valotuksesta mustavalkoiseksi.

6. Harmaa rantanäkymä, Kari Veijalainen. Kuva herätti hilpeyttä, koska sitä katsottiin ensin väärin päin. Veden kalvon peili tekee joskus tepposet.

 

Projisoitavat kuvat, ”Kosketus”. Kuvia tarjottiin arvioitavaksi 20 kpl, Harri ja Marko arvioivat myös nämä kuvat.

1. Luottamus, Inkeri Kapari. Kuvan hääparin, ilmeisen rakastuneen, Inkeri on kuvannut Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa.

2. Kosketus, Marjut Korhonen. Rakenneltujen kuvien mestari Marjut on tässä taas tehnyt omanlaisensa näkökulman kosketus aiheeseen. Sommittelu on varmaa ja harkittua.

3. Pianistin kosketus, Seija Niinimäki. Ensi vuonna 80-vuotta täyttävästä elokuvasta ”Casablanca” muistetaan Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman ja tietysti ”Play it again, Sam”. Aivan muista kuvan hellyttävistä yksityiskohdista kuvaaja on saattanut inspiroitua.

4. Minäkö, Kari Veijalainen. Varsin vekkuli on tämä kuva. Saanko minä näpelöidä tätä? Äiti on kyllä varoitellut tablettien vaaroista.

5. Niinkö, Kari Veijalainen. Kuva on otettu teleobjektiivilla, suurella aukolla. Terävyysalue on täysin kohdallaan. Kuvan nimi on arvoituksellinen.

6. Melkein iholla, Heikki Arola. Aamun koittaessa on hyvä, jos vierellä on turvallinen kylki, jota vasten voi lämmitellä.

 Seuraava kuvailta pidetään kerhotilassa Chiewitzinkatu 13 C6 torstaina 28.4. klo 18.00 alkaen. Kuvakisan aiheina on projisoitavissa kuvissa ”Huvi” ja paperikuvissa ”Hyöty”. Molempiin sarjoihin osallistutaan kahdella kuvalla.

                                                                                                    Heikki Arola

 Voit katsoa kuvia isompana klikkaamalla niitä.