Kuvailtojen satoa · Vuosi 2026 - · Tammikuu 2026

Loviisan Kameraseuran tammikuun kuvailta – vapaa aihe

Kuukauden kuvaillan aihe oli vapaa. Se tuo vapauksia tuoda mistä tahansa aiheesta kuvia arvosteltavaksi. Mutta samalla se on tuomarille hyvinkin vaikea aihe arvioida, kun ei ole mitään aihetta, minkä sisälle kuvat laittaa.

Tammikuun kuvaillan tuomarina oli Myrskylän kamerakerhosta Anni Kokko.

Hän totesi, että oli todella paljon hyviä valokuvia omalla laillaan. Niiden laittaminen paremmuusjärjestykseen oli vaikea tehtävä, sillä jokaisessa kuvassa oli kuitenkin jotain arvokasta ja hyvää.

Kuvaillan tulokset:

1. Merisavu, Mikko Ojaniemi, Hieno ja kaunis kuva, mahtava aurinko on saatu mukaan. Meren kylmyyden melkein haistaa. Kuvassa mukana olevat ihmiset antavat kuvalle mittakaavan.

2. Punaiset, Kari Veijalainen, Jännä kuva, josta tuomari ihmetteli, että miten nuo punaiset marjat oli jääneet punaisiksi mustavalkoisessa kuvassa.

3. Nosturit ja telakka, Mikko Ojaniemi, Kuva on dokumentti muuttuvasta maailmasta. Mikko on kuvannut 2 vuotta Porvooseen nousevan uuden suuren kaupan nousua jokirantaan. Kuvassa oli hienot värit ja kuva oli moniulotteinen.

4. Kotkan saalis, Juha Merenheimo, Tämä kuva ei olekaan jokapäiväinen kuva. Kuvassa on saatu pysäytettyä kohtaus, jossa kotka ja varikset ovat saaliin kimpussa. Kotka on jopa vielä lennossa.

5. Arkisia työhommia, Ari Haimi, Myös tämä kuva on ns. pysäytetty kuva arjen työstä. Kipunovat säkeet on saatu hyvin pysäytettyä kuvaan. Kuva on harvinainen otos arkisesta jokapäiväisestä työstä työmaalla.

6. Ammu lauma, Tarja Taberman,   Kuvassa on kauniit värit, aurinko on hienosti taustalla, sommittelu on hyvä,  lisäksi kuva on terävä.

Seuraava kuvailta on 26.2, jolloin aiheena on

digikuvissa: ”Suomi onnellisin kansa” ja

paperikuvissa: ”Suomea tämäkin”. Aloitetaan klo 18.

Tuomariksi on lupautunut valokuvaajamestari Krista Valve.

                                                       Tarja Taberman

Voit katsoa kuvia isompana klikkaamalla niitä.