Kuvailtojen satoa · Vuosi 2026 - · Huhtikuu 2026

Loviisan kadonnut historia ja lapsuuden riemu kohtasivat Loviisan kameraseuran kuvaillassa

Huhtikuun kuvailta tarjosi mielenkiintoisen yhdistelmän paikallishistoriaa, väri-ilottelua ja aitoja hetkiä lasten leikkien parissa. Illan vieraaksi saapunut Eddie Bruce muistutti, että kuvat ovat korvaamattomia historian tallentajia.

Loviisalainen paikallishistorian harrastaja Eddie Bruce toi kuvailtaan mukanaan aikamatkan menneeseen Loviisaan. Bruce esitteli uusimman teoksensa ”Loviisan entiset rakennukset ja näkymät”, joka on vaikuttava 910 kuvan kooste kadonneesta kaupunkikuvasta. Kirjan idea oli muhinut Eddien mielessä pitkään. Takana on peräti 47 vuotta kestänyt keräilytyö, jonka tuloksena hänellä on hallussaan valtava arkisto: noin 420 Loviisa-aiheista teosta ja huikeat 80 000 digitoimatonta negatiiviruutua. Nykytekniikka on onneksi helpottanut kirjojen omakustantamista, ja Eddien tytär Desiree onkin toiminut taittajana kahdessa viimeisimmässä teoksessa.

Illan kilpailusarjoissa nähtiin sekä teknistä taituruutta että tunnetta. Digikuvien teemana oli violetti, ja kuvien tuli olla otettu kuluvan huhtikuun aikana. Perinteisesti valtaan, viisauteen ja mystiikkaan yhdistetty väri taipui kuvaajien käsissä monenlaisiin tunnelmiin. Kameraseuralaiset olivat ottaneet kuviin hieman erilaisen näkökulman.

Tuomarina toiminut Eddie löysi digikuvista niin hauskoja, värikylläisiä kuin hienostuneen hämyisiä ja sumuisiakin otoksia. Erityistä huomiota herätti kuva, joka oli käännetty ylösalaisin – luova ratkaisu muutti kuvan luonteen täysin.

Paperikuvissa kuvissa teemana oli lasten leikit. Sarja oli täynnä elämäniloa: mukana oli saippuakuplia, hienoja ompelutöitä, lapsia veden äärellä ja jopa vauhdikas limbokuva.

Bruce kiitteli kuvien välitöntä tunnelmaa.
– Kaikki kuvat olivat ihania. Niistä välittyi se, että lapset saavat olla lapsia, joilla murheet ovat vasta edessäpäin, Bruce totesi.

Leikki ei ole vain viihdettä, vaan se on keskeinen osa lapsen kasvua. Se kehittää sosiaalisia taitoja, kieltä, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä – taitoja, jotka kantavat läpi elämän, aivan kuten hyvät valokuvatkin.

Tulokset

Digikuvat – Violetti (14 kuvaa)

  1. Häivähdys violettia, Harri Rantanen.
  2. Kävelysilta, Leif Rosqvist
  3. Bemari, Mikko Ojaniemi
  4. Idässä loimottaa taas, Ari Haimi
  5. Hattu, Tarja Taberman
  6. Sade yllätti, Heikki Arola

Paperikuvat – Lasten leikit (12 kuvaa)

  1. Limbo, Antti Seppälä
  2. Kesäkissat, Antti Seppälä
  3. Kupla, Mikko Ojaniemi
  4. Sadetin, Mikko Ojaniemi
  5. Ompelutöitä, Ari Haimi
  6. Lapset veden äärellä, Harri Rantanen

Kevään viimeinen kuvailta pidetään 28.5 klo 18 alkaen.

Kuvien aiheina on digikuvissa: kuutamo sekä paperikuvissa: syöksy, mustavalkokuvana.

                                                      -Tarja Taberman -

Voit katsoa kuvia isompana klikkaamalla niitä.