Kuvailtojen satoa · Vuodet 2020 - 2021 · Huhtikuu 2021

Ajatuksia arvioinnista huhtikuun kuvakisa (Pekka Kurtz)

Arvioinnin perusteet eivät olleet niinkään teknisen osaamisen puolella vaan sisällä heräämieni ajatusten ja tunteiden tasolla, kun tarkastelin aiheita ”Paljas” ja ”Pääsiäinen.

En halunnut, että kuvan nimi johdattelisi minua ja ohjaisi tiettyyn suuntaan. Katsoin nimen vasta arvioinnin jälkeen. Tietysti olin kiinnostunut siitä, mitä kuvaaja nimen perusteella halusi kuvallaan sanoa!

Pääsiäisaihe antaa meille selkeän näkemyksen millainen kuva voisi olla. On melko helppo määritellä, millaisia tulkintanäkemyksiä, tunteita, värejä ja tilanteita aiheen mukaisessa kuvassa tulisi olla.

Aihe ”Paljas” on taas ihan toisenlainen ja se näkyi eri kuvaajien teoksissa. Mitä ajatuksia kuvaajassa herää aiheesta ”Paljas”? Lähestymistavat vaihtelivat kuvaajien kesken hyvin paljon.

Paljas saattoi merkitä eloperäisen puuttumista, yksinäisyyden tunnetta, pientä avarassa ympäristössä jopa pelottavaa. Mustavalkoisessa kuvassa on tietysti oma voimansa tällaista kohdetta kuvattaessa. Ihminen paljaana on melko suora keino ilmaista tätä aihetta.

Näillä ajatuksilla yritin selvittää niitä näkemyksiä, joiden perusteella sijoitin kuvat tähän järjestykseen.

Jokainen kuvaaja on löytänyt oman ilmaisutavan ja on tuonut ajatuksensa esiin kauniilla tavalla. Kilpailu on ollut tasokas ja siihen on tuotu hyviä töitä.

Kuva-aihe ”Paljas”

1. Saunapäivä, Antti Seppälä. Kuvaaja on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tilannekuva, joka osui ja upposi!

2. Syntynyt, Tarja Taberman. Paljas kuva realistisessa merkityksessä, ei asettelua, ei kaunistelua.

3. Äiti maa, Viivi Lassy. Ilmaisuvoimainen kuva, joka on toteutettu vahvalla kontrastilla. Kuvaaja on lukenut hyvin valo ja varjokohtia sekä heijastuksen veden kalvolta.

4. Majakka paljaalla luodolla, Heikki Arola. Suuri maailma näyttää tässä mukavasti minimaaliselta. Ajattelin, että kuvaaja on tässä enemmänkin paljaana vahvan luonnon keskellä.

5. Seinä, Kai Nyyssönen. Kylmä seinä paljaine käsineen ja kuvakulma on hieno oivallus kuvaajalta.

6. Kivipelto, Seija Niinimäki. Kuvassa on voimakas tunnelma kulmikkaine, teräväsärmäisine kivineen. Kuvan rajausta ei ole vedetty liian tiukaksi, jolloin siihen on jäänyt riittävästi syvyyttä.

 

Kuva-aihe ”Pääsiäinen”

1. Pääsiäisasetelma, Antti Seppälä. Yleensä silmäni eivät kiinnity tämänkaltaisiin kuviin. Tässä kuvassa on onnistuttu, kuva on taulumainen. Se on tasapainoinen, yllätyksellinen, valo- ja taustasävyjä on hyvin käsitelty!

2. Ylösnousemus, Kai Nyyssönen. Kuvassa on vastavalon voimaa, uuden syntymistä, kevättä, ja lämpöä. Kuvan tilanne on hyvin vangittu ja siihen on saatu tasapainoiset värit.

3. Koristeiden katseet, Ari Haimi. Pääsiäinen on kuvattu helpolta näyttävästi, selkeällä väri-ilmaisulla ja hauskalla kuvauskulmalla.

4. Korona, Viivi Lassy. Kuvassa on kauniit värit. Se on selkeästi asetelmallinen ja kuvassa on tasapainoinen, hyvä hetki kavereiden kanssa ruokapöydässä.

5. Pääsiäiskissat, Tarja Taberman. Kuva henkii iloa, vaikka tytöt vain istuvat, niin tunnelma on lämmin ja kaunis.

6. Munat ja varjot. Inkeri Kapari. Abstrakti leikki, joka toimii tässä teemassa. Kuva on mukava oivallus.

 

Kiitos, että sain arvioida kuvianne.

Mukavia kuvaushetkiä, mieli on pidettävä avoimena vaikka elämässä on valoja ja varjoja.                                                                -Pekka Kurtz, Kotka -

 

Jälleen kerran saimme hyvää ja analyyttistä palautetta kuvistamme. Meillä on ollut onnea, että olemme saaneet kuviamme arvioimaan henkilöitä, jotka ovat jaksaneet perehtyä kuviimme perusteellisesti. He ovat antaneet arvokkaan lisän sille jatkuvalle työlle, joka on edellytys meille kehittyä kuvaajina.

                                              - Heikki Arola -

Voit katsoa kuvia isompana klikkaamalla niitä.