Kuvailtojen satoa · Vuodet 2020 - 2021 · Marraskuu 2020

Loviisan Kameraseuran marraskuun kuvakilpailu

 Kuvakilpailun aiheina olivat projisoitavissa kuvissa ”Marraskuu” ja ”5-7 kuvan sarja”. Kuvia arvioimaan saimme Christer Johanssonin. Loviisan merkittävin vientiyritys Loval Oy täytti 60 vuotta. Christer oli vuonna 1960 perustetun yrityksen ensimmäinen palkattu työntekijä. Hän ehti olla yrityksen palveluksessa eri tehtävissä 50 vuotta ennen eläkkeelle jäämistään. Monista harrastuksista valokuvaus  on kulkenut  hänen mukanaan filmiajasta digiaikaan. Matkakuvansa Christer on aina sommitellut ja rajannut huolella, korjannut valotusta jne.. Hänen ohjenuoranaan on kuitenkin se, että valokuvan tulee näyttää valokuvalta.

 

”Marraskuu” projisoitavat kuvat

 1. Marraskuu Jyri Järvelä. Kuvan marraskuu on sitä, mitä marraskuu on ollut, sumuista, valotonta ja lumetonta. Hyvin sommiteltu kuva, jossa yksin kävelevä henkilö korostaa ankeaa tunnelmaa. Miljöö on paljon kuvattu mutta näkökulma poikkeaa tavanomaisista turistikuvista.

 2. Marraskuun harmautta Heikki Arola. Taivaalla on sävyjä pilviharmaassa. Ränsistyneen ulkorakennuksen katolla oleva ohut lumikerros saa aikaan kylmiä väristyksiä. Kuvassa on marraskuuhun sopivaa luopumisen tuskaa. Puista on lähtenyt viimeisetkin lehdet.

 3. Syksyn kultaa Inkeri Kapari. Matalalta paistava aurinko on löytänyt raon, josta paistaa ja ruovikkoa. Valo kertautuu tyynen vedenpinnan heijastuksena. Kuvaaja on onnistunut löytämään valoa marraskuun harmauteen.

 4. Lähdössä Antti Seppälä. Järjestystä, järjestystä, kaikki ehtivät nousta. Tässä kuvassa tapahtuu vaikka kaaos saa aikaan sekaannuksen, joka häiritsee sommittelun tasapainoa. Kuva jää vähän liian keskuspainotteiseksi. Pystysuunnassa sommittelu onnistunut.

 5. Sumu Antti Seppälä. Hieno hetki ottaa kuva. Kuva kestää katsomista esim. kalenterikuvana. Antaako kuva marraskuusta kuitenkin hieman kliseisen kuvan - sitä tiedä en. Auringon lämmin valo toimii vastakohtana pilviharmaudelle.

 6. Käpälä sydämellä Ari Haimi. Sydäntä puristava käpälä tekee kuvasta inhimillisen. Orava on vaihtamassa turkkinsa talviasuun. Sommittelu on onnistunut vaikka risut vähän häiritsevät kuvakokonaisuutta.

 

”5-7 kuvan sarja” projisoitavat kuvat

 1. Kalatehtaalla Ari Haimi. Kuvasarja erottui heti edukseen. Sarjassa oli yleisnäkymiä ja yksityiskohtia. Kuvien sävymaailma tukee hyvin toisiaan. Jokainen kuva on sommiteltu huolella.

Kuvasarja kertoo tarinan kalatehtaan menneisyydestä.

 2. Reijon valinta Antti Seppälä. Onko Reijon valinta oikea. Kaikki kuvasarjassa eivät ole tyytyväisiä Reijon päätökseen. Kuitenkin joku näyttää olevan tyytyväinen Reijon valintaan. Valittu jopa vääntää suuta muikeaan hymyyn.

 3. Kosken partaalla Heikki Arola. Pieni voimalaitos yli juoksuttaa vettä patoluutuista. Vettä on satanut niin paljon, että näin täytyy tehdä. Juoksutusta on kuvattu kosken eri puolilta ja erilaisilla valotusajoilla, mikä on tehnyt kuvasarjasta mielenkiintoisen.

 4. Happomarja Arja Leppänen. Tämän tyyppisissä kuvasarjoissa vaikeinta on epäterävyys alueen hallinta. Joissakin kuvissa tässä on onnistuttu ja joissakin ei kovin hyvin. Ehkä joku kuva olisi pitänyt rajata yksityiskotaisemmin niin, että tausta ei olisi ollut niin hallitseva.

 5. Kaadetut Kai Nyyssönen. Tässä kuvasarjassa on hyviä oivalluksia, jotka ovat kummunneet kantojen kuvioista. Taustan vahva tummennus tekee siitä kuitenkin rasittavan, kun kuvasarjaa katselee hieman pitempään.

 6. Holmankoski Esko Hiljanen. Tämä kuvasarja keikkui ylemmillä sijoilla mutta putosi sitten tälle sijalle, kun pari kuvaa tuntuivat muuhun kokonaisuuteen sopimattomilta. Mikään kuva ei saisi olla kuvasarjassa riitasoinnussa toisiin kuviin nähden.

 

Seuraava kuvailta pidetään torstaina 28.1.2021 klo 18.00 alkaen. Kuvaillan kuvakisan aihe on projisoitavissa vapaa.

                                                                                     Heikki Arola

Voit katsoa kuvia isompana klikkaamalla niitä.