Kuvailtojen satoa · Vuodet 2022 - 2023 · Lokakuu 2023

Loviisan Kameraseuran lokakuun kuvakisan kuvien arviointi

Kuvakisan ensimmäisen aiheen ”Kilpailu” kuvien arvioinnin suoritti Christian Olenius ja toisen aiheen ”Perhealbumikuva” kuvien arvioinnin suoritti Outi Cave´n Pöysä. ”Kilpailu” kuvat olivat digitaalisia ja ”Perhealbumikuvat” paperikuvia.

Digitaaliset ”Kilpailu” kuvat

1. Goal, Outi Cave´n Pöysä. Kurpitsa tavoittelee tuen viimeiselle kukalle vaikka talvi taitaa yllättää kuten joka syksy autoilijat.

2. Kuljetus, Kari Veijalainen. Päähenkilöt ovat sijoittuneet hienosti kuva-alalle ja tausta on sopivasti sumentunut.

3. Tiukkaa vääntöä, Ari Haimi. Purjehdustilanne näyttää vaaralliselta vaikka veneet saattavat olla kauempana toisistaan kuin kuva näyttää. Ilta-auringon kajo tuo kuvaan lisää dramatiikkaa.

4. Pesällä, Mikko Ojaniemi. Tässä on mainio tilannekuva pesälle kurotuksesta, kun lisäksi vasemmalla pesälle kurottuvassa räpylässä ei ole palloa.

5. Kolmoisvoitto, Mikko Ojaniemi. Symmetrisesti sijoittuneet ja paloa kurkottavat pelaajat miellyttivät. Toisaalta taustan mainokset aiheuttivat katseen harhailua.

6. Ei oo helppoo, Kari Veijalainen. Kuvassa on meneillään teemanäyttelykuvien ”Loisto” arviointi. Kuvan sommittelua häiritsevät taustan hyllylle kootut tavarat.

******

Paperikuvat ”Kotialbumikuva”

1. Ihana aamu Tallinnassa, Ari Haimi. Tarina siitä, että mitä tapahtuu, kun tyttären tytär on matkaoppaana Tallinnassa.

2. Naamioitu, Antti Seppälä. Kuva on Niilin risteilyltä. Mitäpä nainen ei tekisi kauneutensa eteen.

3. Sisarukset, Antti Seppälä. Kuva on otettu Egyptin Luxorissa. Sisarukset eivät pelänneet, että valokuvaaja veisi heidän sielunsa.

4. Hanski, Heikki Arola. Vanhasta filmistä skannattu albumikuva, jonka sommittelu on onnistunut. Värit ovat jo hieman haalistuneet.

5. Turvapaikka, Tarja Taberman. Kuvassa on tavoitettu hetken ainutkertaisuus. Tehokeinona on käytetty reunojen pehmennystä ja monokromaattisen alueen ja värikuvan yhdistämistä.

6. Nukkujat, Mikko Ojaniemi. Edes Uuno Turhapuro ei vienyt Turhapurokulttuuria näin pitkälle ja mikä parasta tässä eivät ole kysymyksessä fiktiiviset hahmot.

Seuraava kuvailta pidetään 30.11. klo 18.00 alkaen.

Kuvakisan aiheena on digikuvissa 5-10 kuvan digikuvasarja ja paperikuvissa ”Vuoden paras kuva”.

Molempiin aiheisiin voi osallistua kahdella työllä.

                                                                          Heikki Arola

Voit katsoa kuvia isompana klikkaamalla niitä.