Kuvailtojen satoa · Vuodet 2010-2013 · Lokakuun 2013

Pakkasta ja portaita

 

Loviisan Kameraseuran lokakuun kuvaillassa oli kahden kuvan projisoitavissa sarjakuvissa aiheena ”Pakkanen” ja paperikuvissa ”Portaat”. Aiheet olivat siis varsin dokumentaarisia. Joskus dokumenttikuva joudutaan ottamaan olosuhteissa, joissa ei kuvaa olisi pitänyt ottaa ollenkaan. Kuva saattaa olla kuitenkin ainoa tilanteesta saatu dokumentti. Viime keväänä minulla oli mahdollisuus kuvata Tallinnan suurimmassa ortodoksikirkossa jumalanpalvelusta. Salamalla roimiminen ei olisi tullut kysymykseen. Kirkossa oli hämärää, säädin herkkyyden niin suureksi kuin se kohinan vuoksi oli mahdollista ja otin aina samasta aiheesta kolme valotusta. Kun digivedostin kolme kuvaa yhdeksi mustavalkokuvaksi, niin sain kuvan tummille ja vaaleille alueille sävyjä. Kuvan idea oli sen välittämissä ysityiskohdissa ja päähenkilöiden ilmeissä. Tässä tapauksessa dokumenttikuvan arvo   oli sen jälkityöstössä. Jos aihe on  yksinkertainen, niin sitä voi eläväittää ja siirtää pois dokumenttikuvauksesta. Voi käytää lisättyjä yksityiskohtia. Jätän katsojan arvioitavaksi, missä kuvaillan kuvissa oli niin tehty.

 

Pakkanen, projisoitavat kuvat

 

  1. Ari Haimi ”Kodinlämmössä”
  2. Heikki Arola ”Pakkasaamu koskenpartaalla”
  3. Mona Lagerbohm ”Pakkanen”
  4. jaettu Ari Haimi ”Jäätyneitä muotoja”
  5. jaettu Viivi Haimi ”Pakkasen hidastama”
  6. Viivi Haimi ”Pakkasen ilot”

 

Portaat, paperikuvat

 

  1. jaettu Antti Seppälä ”Kaipaa kunnostusta”
  2. jaettu Liisa Hopeavuori ”Alas”
  3. jaettu Tarja Taberman ”Syysportaat”
  4. Robin Fröberg ”Laivasillan portaat”
  5. jaettu Ari Haimi ”Portaat Genevessä”
  6. jaettu Heikki Arola ”Porraskatu Haniassa”

 

Yhteistuomaroinnin varjopuolena on jaetut sijat mutta ei siitä varsinaisesti muuta haittaa ole. Seuraava kuvailta pidetään marraskuun viimeisenä sunnuntaina 24.11. klo 18.00 alkaen. Kuvaillan aiheina ovat projisoitavissa kuvissa ”Sininen” ja paperikuvissa ”En etsi valtaa loistoa”.

 

Voit katsoa kuvia isompana klikkaamalla niitä.