Kuvailtojen satoa · Vuosi 2018 - 2019 · Syyskuu 2019

Kuvakisan aiheina ”Syyskuu” ja ”Toivo”

Loviisan Kameraseuran syyskuun aiheina oli mustavalkoisissa (monokromaattisissa) paperikuvissa ”Syyskuu” ja projisoitavissa kuvissa ”Toivo”.

Syyskuussa ruska on vain syventänyt otettaan mutta sen tuomaa väriloistoa ei ollut helppo tuoda monokromaattisissa kuvissa esille. Syksyn kuvaamiseen oli otettava muut työkalut käyttöön. Parhaiten tässä onnistui Inkeri Kapari, huumorinpilke silmässään, ”Kurpitsakeikka” kuvallaan. Toiseksi sijoittui Viivi Lassy kuvalla ”Syksyn riemua”, jossa kuvaaja on saanut vangittua lapsen hersyvän naurun ja silmien tuikkeen. Kolmanneksi sijoittuneen kuvan ”Syksyn taidetta” oli ottanut Marjut Korhonen. Siinä vesi oli vaihtanut lehdellä olomuotoa nesteestä kiinteäksi. Tässä olomuodon muutoksessa jääkiteet olivat kasvaneet hämmästyttävän suuriksi tehden lehdelle upean pintarakenteen. Paperikuvia oli kaikkiaan 24 kpl ja niistä 6 järjestyksen arvioi Helena Havu.

Helppo ei ollut myöskään projisoitavien kuvien abstrakti aihe ”Toivo”. Kuvan nimeä on tarve höystää muilla määreillä ja toisinpäin saattaa ilman kuvan nimeämistä olla vaikea tunnistaa, että kuvassa on kysymys toivosta. Ensinmäiselle sijalle sijoittui Jonna Räisäsen ”Huipulle”. Kuva koostui yksinkertaisista miltei graafisista elementeistä. Toiselle sijalle tuli Antti Seppälän ”Kevättä odotellessa”. Keväällä tietyt kasvit valitsevat kukinnolle ajankohdan jolloin muut eivät ole vielä varjostamassa niitä. Joskus tällainen menettely vaikuttaa uhkayritykseltä. Tarja Tabermanin ”Myyntitoiveita” sijoittui kolmanneksi. Kuvan onnistunut sommittelu ja myyjän mietteliäs katse kerää huomion. Kuvat (21 kpl) arvioi ja pisti järjestykseen Anne Saarnio-Jokinen.

Monokromaattiset paperikuvat ”Syyskuu”

 1. Kurpitsakeikka Inkeri Kapari

2. Syksyn riemua Viivi Lassy

3. Syksyn taidetta Marjut Korhonen

4. Työmatkalla Ari Haimi

5. Syyskuun ilta Viivi Lassy

6. Aamusumu Anne Karkkonen

 

Projisoitavat kuvat ”Toivo”

1. Huipulle Jonna Räisänen

2. Kevättä odotellessa Antti Seppälä

3. Myyntitoiveita Tarja Taberman

4. Tankavaaran nuori toivo Heikki Arola

5. Kuule toiveeni Tarja Taberman

6. Toivo paremmasta Marjut Korhonen

Seuraava kuvailta pidetään sunnuntaina 27.10. klo 18.00 alkaen. Kuvaillan aiheina on projisoitavissa kuvissa ”Mörkö” ja paperikuvissa ”Hiljaa”. Haasteita siis riittää seuraavalle kerralle.

                                                                                 -  Heikki Arola -

Voit katsoa kuvia isompana klikkaamalla niitä.