Kuvailtojen satoa · Vuodet 2014-2017 · Elokuu 2016

 

Loviisan Kameraseuran elokuun kuvaillassa aiheena luonnollisesti

Suomen kameraseurojenliitto järjestää vuosittain kaksi valtakunnallista suurnäyttelyä. Keväällä on vuosinäyttely ja syksyllä teemanäyttely.

Syksyn ensimmäisen kuvaillan aihe noudatteli Suomen kameraseurojen liiton teemanäyttelyn vuoden 2016 aihetta "luonnollisesti". Kouvolan Kameraseuran ohjeistus teemanäyttelyyn osallistujille on, että tuomaristo odottaa näyttelyyn kuvia, joihin voi liittää esimerkiksi sanat: luonto, luonnonmukainen, aito, vapautunut, vilpitön ja teeskentelemätön. Aihetta voi luonnollisesti lähestyä myös yllättävästi ja huumorilla. Tältä pohjalta kuvailtaan osallistuneet arvioivat yhteensä 31 kuvaa, jotka oli tuotu näytille. Näyttelyn avajaiset ovat Kouvolassa 15.10 klo 14.00 -17.00, paikkana Galleria Pato. Näyttely on Kouvolassa avoinna 2.10.2016 – 30.10.2016.

Teemaa oli käsitelty hyvin laajasti, mikä saattoi aiheuttaa tuomarointiin valinnanvaikeuden ja pisteiden suuren hajonnan. Jos ei olisi ollut tiedossa, mikä on kuvaillan aihe, ei sitä olisi välttämättä voinut kuin arvailla. Kuvista erottui aitoa ja vilpitöntä iloa, riemua, mutta myös olemisen sietämätöntä keveyttä, tunnelmakuvia unohtamatta. Imettävä koira pentuineen ja villisika villeine possuressuineen kuvastivat luontokappaleiden teeskentelemätöntä suhtautumista elämään, kun taas kuva "saunapäivä" toi aiheeseen huumoripitoisen säväyksen. Lapsiaiheisista kuvista heijastui lasten vapautunut ja vilpitön ilo. Luonnon muovaamat taideteokset olivat myös olleet kuvauksen kohteina. Jokainen kuvattu kohde on uniikki luonnon muovaama, huippulaatuinen taideteos omalla kuvioinnillaan.

Nyt paikalliset kuvaajat vetäytyvät vielä pohdiskelemaan saamiaan palautteita. Torstaina viimeistellyt työt lähtevät kohti Kouvolaa.

Loviisan kameraseuran jäsenet jäävät jännityksellä odottamaan minkälainen valtakunnallinen kuvasaalis näin laajaan ja monipuoliseen aiheeseen lähetetään. Kouvolalaisilla tuomareilla on odotettavissa melkoinen kuvasavotta ja pitkät keskustelut ennen kuin yli tuhannesta kuvasta on saatu valittua teemanäyttelyn kuvat.

Luonnollisesti (paperikuvat)

1. "Ruoka-aikaan luostarissa" Inkeri Kapari

2 jaettu "Isä ja Poika" Viivi Lassy

"Poika soittaa mandoliinia" Heikki Arola

4. "Röh Röh" Inkeri Kapari

5 jaettu "Nautiskellen" Ari Haimi

"Päivänvarjon alla" Ella Taberman

"Yksityistilaisuus" Antti Seppälä

"Kaverukset" Tarja Taberman

*********

Luonnollisesti (digikuvat)

1. "Onnistuja" Ari Haimi

2 jaettu "Beautiful Lady" Esko Hiljanen

"Unohdettu" Ari Haimi

"Yksinäinen kalliolla" Tarja Taberman

5 jaettu "Saunapäivä" Antti Seppälä

"Ötököitä" Viivi Lassy

"Itku" Tarja Taberman

"Iloiset musikantit" Ella Taberman

Seuraava kuvailta on 25.9.2016 klo 18 alkaen ja aiheina silloin: ”Klassinen asetelma” (projisoitavat) ja ”Kaukokaipuu” (MV paperikuvat).                              - Tarja Taberman -

 

Voit katsoa kuvia isompana klikkaamalla niitä.