Kuvailtojen satoa · Vuodet 2010-2013 · Marraskuu 2013
style='display: none;'}>

En etsi valtaa loistoa ja sinisiä hetkiä marraskuun kuvaillassa

Loviisan Kameraseuran tämän vuoden viimeisessä kuvaillassa ei etsitty valtaa eikä loistoa sekä oltiin hieman sinisissä tunnelmissa.  Sakari Topeliuksen sanoittaman joululaulun sanoin "En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan…" oli ajatellut paperikuva sarjan tuomarina toiminut Liisa Hopeavuori  kuvien sisällön ennen tuomarointia. Kuvat nähdessään hän kuitenkin totesi, että kisaan tuodut kuvat olivatkin jotain muuta. Aihetta oli toki monissa kuvissa käsitelty myös hengellisessä että  jouluisessa mielessä.

Kuuden voittajakuvan kuvasarja kertoi kuitenkin  kullan ja kimalluksen,  loiston ja suuruuden vastakohdasta, köyhyydestä mutta myös  lasten huolettomuudesta sekä elämänilosta.  Rakennusten kuvia oli paljon, mutta tällä kertaa henkilöiden kuvat nousivat paremmille sijoituksille. Tuomarin valitsemissa kuvissa oli kaikki kohdillaan: kehonkielen ja tilan käyttö kuvissa, värimaailma sekä tunnelma.  Kuvailloista on muodostunut mielenkiintoinen keskustelufoorumi, jossa ei vältellä kuvissa näkyviä vaikeitakaan aiheita.

Toisen sarjan (digikuvat) "sininen" arvioi Merja Väätäinen. Hän totesi ennen kuva-arvostelun alkua, että sininen on vaikea väri kuvata. Värinä sininen tuo yleensä kalsean ja negatiivisen tunteen. Sininen väri hyvin usein mielletään kylmyyteen ja etenkin talveen.  Kuuden parhaan joukkoon nousivat ne kuvat, jotka hänen mielestään parhaiten vastasivat annettua aihetta "sininen".  Sinisen aiheen käsittely oli hyvin monipuolista. Kuvissa löytyi teknomaailmaa, kasveja, maisemaa, vastakohta kuvia, kansallisromanttisia otoksia. Toki oli muutamia talvikuviakin, mutta niitä oli tällä kertaa vähemmän . Tuomaroinnin jälkeen Merja Väätäinen totesi: "Näen sinisen vielä sinisempänä kuin aikaisemmin olen nähnyt.  Kuvat eivät saaneet minua vaihtamaan mielipidettäni"

"En etsi valtaa loistoa", paperikuvat

1. Syksyn hetki, Ari Haimi
2. Aamu tee, Inkeri Kapari
3. Siivooja , Inkeri Kapari
4. Ylistyslaulu, Tarja Taberman
5. Huolettomat, Viivi Haimi
6. Yksi meistä, Antti Seppälä

 

"Sininen" , digikuvat

1. Surffailija, Liisa Hopeavuori
2. Sininen, Inkeri Kapari
3. Lippu, Juha Merenheimo
4. Sininen hetki, Antti Seppälä
5. All that blues, Viivi Haimi
6. Sateen jälkeen, Antti Seppälä

Seuraava kuvailta pidetään 26.1.2014, jolloin vuorossa projisoitavat kuvat ja "Vapaa aihe".

Voit katsoa kuvia isompana klikkaamalla niitä.